Salon kaupungin alueella on monia sellaisia joukkoliikennelinjoja, joita lääninhallitus on tukenut. Nämä linjat ovat tyypillisesti kylän ainoa keino päästä haja-asutusalueelta taajamiin ja kaupungin keskustaan ilman omaa autoa. Linjat toimivat kukin siihen asti, kun nykyinen sopimus on voimassa.

 

Taannoiseen kaupungin strategiaseminaariin tulin itse kahtena aamuna Aijalasta Tuohitun kautta Saloon. Linjan liikennöijä kertoi, että linjan sopimus päättyy toukokuussa tänä vuonna. Muiden matkustajien kanssa keskustellessani ymmärsin, kuinka elintärkeä kulkuyhteys on työ- ja koulumatkoja varten. Pienoisbussissa ei montaa paikkaa ollut tyhjänä kumpanakaan aamuna.

 

Salossa nyt läänin turvaamat linjat kustantavat vuositasolla noin 175 000 €. Vuoden 2009 aikana lakkaavien vuorojen jatkon turvaaminen maksaisi kaupungille noin 20 000 €. Kyse ei siis ole kovin suurista summista, mutta niiden tuottama hyöty kansalaisille on kiistämättä erittäin suuri. Näillä linjoilla lukiolaiset ja muut opiskelijat pääsevät kouluunsa ja muut töihinsä ja kaupungille asioimaan.

 

Salon alueella tarvitaan joukkoliikenteen kokonaissuunnitelma, jota myös lausuntokierroksella oleva uusi joukkoliikennelaki edellyttää. Tällaista suunnitelmaa ei kuitenkaan voida potkaista ilmoille muutamassa kuukaudessa. Sen laatiminen vaatii asiaan perehtymistä ja työryhmätyöskentelyä, jotta asian kaikki puolet mahdollisimman hyvin tulisivat huomioon otetuiksi.

 

Tätä suunnitelmaa valmisteltaessa on kaupungin turvattava kansalaisten kulkuyhteydet ainakin jatkamalla nyt lakkaamassa olevia kuljetuslinjoja. Asian hoitaminen riippuu tahdosta, ei rahasta.