Olin oikein hyvin varustautunut tämän illan valtuutettujen koulutukseen. Tulostin mukaan kysymyksiä, Elina Seitzin viestin (hän kun ei työltään päässyt mukaan) ja linkin Kuntaliiton lasten ja nuorten hyvinvointia arvioivaan strategiaan jne.

 

Lähdin kohti Muurlaa hakemaan tuttavaani hiukan myöhässä, sillä meidän kolme tyttöä oli päättänyt kävellä kotiin koulusta 12 km. Olimme antaneet siihen luvan, heillä oli pulkat mukana reppujen raahaamiseen kun ne painavat niin paljon. Soitin heille ennen lähtöäni kun olin tehnyt heille kiisseliä ja vatkasin kermavaahdonkin sen kunniaksi, että tänään oli Amandan 13-vuotissynttäripäivä. Olisin tarjonnut kyytiä kotiin. Tytöt olivat lähteneet oikaisemaan metsän poikki voimalinjaa pitkin arvellen sen päätyvän Mussaaresta Kaukurintielle.

 

Olin tarjoamassa kyytiä kotiin, mutta koska he olivat tiettymättömällä metsätaipaleella, ei sinne autolla ollut menemistä. Arvelin, että he kaiketi pian löytäisivät tien ja olisivat lähellä kotia. Lähdin siis Muurlaan ja ajoimme tuttavani kanssa AMK:lle koulutukseen.

 

Ennen koulutuksen alkua soitin uudelleen tytöille. Halusin tietää olivatko jo päässeet tielle. Eivät olleet. He olivat itkuisia ja kylmissään ja väsyneitä ja nälkäisiä. Kello oli viisi ja he olivat jo tarponeet metsässä kello kahdesta asti eli kolme tuntia. Lohduttelin heitä ja kannustin eteenpäin ja lähdin ajamaan kohti Perniötä ja Kaukurintietä.

 

Ajoin Perniöön ja juttelin taas tyttöjen kanssa puhelimitse. Alkoi tulla pimeää, eikä heillä ollut mukanaan taskulamppuja tai muuta. Vain kylmä ja nälkä. Matkalla juttelin puhelimitse koulun lähellä asuvan koulutoverin äidin kanssa kyselläkseni tietääkö hän kyseisen voimalinjan kulkureittiä. Hän vahvisti, että linja vie Kaukurintielle, mutta todella hurjassa maastossa.

 

Lopulta tytöt soittivat löytäneensä asfalttitien ja hetken päästä he olivat varmoja, että kyseessä on Kaukurintie. Ohjasin heitä kävelemään tietä pitkin Aijalan suuntaan ja olla varovaisia autojen kanssa. Ajoin ja ajoin, kunnes pimeässä näkyivät heidän heijastimensa, kiitos Luojan edes niitä oli vaatteissa.

 

Yli kolmen ja puolen tunnin vaeltamisen kello kuuden jälkeen tulimme kotiin. Tytöt olivat viimeksi syöneet joskus yhdentoista aikaan koulun lounaan, joten heihin upposi kolme lautasellista kuhunkin perunaa ja makkarakastiketta. Onneksi olin keittänyt perunat jo ennen lähtöä. Heidän syödessään laitoin vielä lisää makkarakastiketta.

 

Että niin meni se koulutus. Olin kiehua harmista. Tämä olisi ollut tärkeä ilta olla paikalla, mutta toisaalta jos ajatellaan lasten ja nuorten hyvinvointia, niin olihan sen eteen jotain konkreettista tehtävä kun olivat nämä omat ressukat kadoksissa. Amandan kanssa pohdimme tätä hänen syntymäpäiväänsä. Totesin, että ainakaan tämä syntymäpäivä ei helpolla unohdu.

 

Illallisen jälkeen Amanda sai syntymäpäivälahjansa, joka oli elokuva-DVD. Se nosti tunnelmaa huomattavasti, sekä se, että annoimme heille luvan katsoa elokuvan ja jäädä huomenna kotiin tekemän läksynsä. Rankan retkeilyn jälkeen oli kohtuutonta vaatia opiskelua. Heti leffan ja suihkun jälkeen painui uupunut tyttölauma pehkuihin. Iltarukouksissa he kiittivät Taivaan Isää siitä, että olivat löytäneet turvallisesti kotiin, ja lisäksi ruuasta ja lämmöstä. Minä kiitin siitä, että kaikki kolme pääsivät kotiin kuitenkin hyvässä kunnossa.