Kuntavaaleissa lokakuussa valittiin Salon uudelle kaupungille valtuusto. Samalla entisten yhdistyvien kuntienkin valtuustot toimivat vielä loppuvuoden. Nyt on menossa valtuustokokousten putki, kun viime maanantaina oli kaupunginvaltuuston kokous, tulevana maanantain Kiskon kunnanvaltuusto ja sitten taas kaupunginvaltuusto.

Tänään tuli myös kaupunginhallituksen esityslista liitteineen. 3 cm korkea pino tiukkaa tavaraa. En ole kaupunginhallituksen jäsen, mutta osaston puheenjohtajana ja valtuustoryhmän puheenjohtajana kuori tulee minullekin.

Kokouspalkkionsa eteen saa kyllä työtä tehdä, ellei sitten tyydy seurailemaan muiden mielipiteitä. Viime kokouksen jälkeen tulin noin klo 22 kotiin pimeään: sähköt olivat katkenneet klo 18 ja tulivat takaisin seuravana iltapäivänä. Käännösurakka oli saatava valmiiksi, joten ängin koneeni kanssa tyttöjen koulun vintille kääntämään. On kiitollista, että on joustavia ihmisiä, jotka auttavat hädän hetkellä.

Nyt syömme pakasteen ruokia pois, ne kun ehtivät sulaa. Kynttilöitä ehdin juuri hommata ennen katkosta. Marraskuussa niitä voi tarvita vielä useaan otteeseen jos entiset merkit pitävät paikkansa.