Kiitokset Raaseporin Sannäsin kyläkoululle seminaarista, jossa käsiteltiin pienten koulujen elämää. Tapasin seminaarissa useita huolestuneita kansalaisia, joilla oli omilla kulmillaan menossa taistelu kyläkoulun säilyttämiseksi. Kyläkouluthan ovat usein kuin vankikarkurit: kiivaan ajojahdin piinaamia.

Kouluverkon tarkastelun - lue: kyläkoulujen lakkauttamisen - tärkein kriteeri on talous. Siitä moni opetustoimenjohtaja saa käsikassaran, jolla mätkiä kouluja nurin. Kun sana 'talous' on lausuttu, on kaikki kuin automatiikkaa: koulu tai koulut on pantava kiinni. Tarinan kulku on kutakuinkin sama kaikissa Suomen kunnissa kautta maan:

1) Virkamies lausuu sanan talous ja selvittää, kuinka koko kunta menee konkurssiin juuri tämän pienen koulun vuoksi. Mitään täsmällisiä lukuja ei mainita ja jos mainitaan, ei niiden taustalla olevia laskelmia koskaan anneta julkisuuteen eikä kuntalaisillekaan. Ilmeisesti siksi, ettei niitä ole.

2) Kyläläiset vastustavat koulun lakkautusta. Kyläkoulu on kunnan omistamista tiloista käyttöasteeltaan ylivoimainen: seitsemästä illasta ainakin viitenä koululla on toimintaa. Koulu on kyläläisten olohuone. Kyläläiset epäilevät lehden palstoilla säätölukuja.

3) Virkamiehet jättävät talouden huomiotta ja selittävät, että pienessä koulussa opetus on huonotasoista. Kukaan ei osaa selittää millä tavoin tähän päätelmään on tultu, mutta totta se on kun virkamies niin sanoo.

4) Kyläläiset keräävät joukon pedagogiikan asiantuntijoiden lausuntoja pienen koulun opetuksesta.

5) Virkamiehet vetoavat siihen, että koulutie on vaarallinen tai koulu vaatii remonttia tai oppilaslukuennusteet ovat huonot. Vaikka lopullista syytä koulun lakkauttamiseen ei olekaan voitu osoittaa, on koulu kuitenkin lakkautettava. Piste.

Kaiken aikaa kylällä kerätään nimiä, vedotaan luottamusmiehiin, kirjoitetaan lehtiin, laaditaan selvityksiä ja tutkitaan jokainen nettisivu, jossa mainitaan jotain kyläkouluista. Kyläläisistä tulee perusopetuksen hallinnon asiantuntijoita, jotka voisivat selittää monta hankalaa asiaa jopa virkamiehille. Omassa kunnassani esimerkiksi kukaan ei tiennyt siitä, että kohdallamme oli ns. negatiivinen perusopetuksen valtionosuus. Kahdessakymmenessäneljässä Varsinais-Suomen kunnassa oli vuonna 2005 negatiivinen valtionosuus, joka yksinkertaistaen tarkoittaa, että niiden kouluissa oli liian vähän oppilaita suhteessa kunnan väkilukuun. Pienissä kunnissa tästä ei tiedetä mitään. Kun olimme selvittäneet, että Kisko menetti miltei 400 000 euroa vuosittain valtionosuuksia, olivat kaikki ymmällään. Vanhat luottamusmiehet kertoivat minulle, että meidän selityksemme oli ensimmäinen kerta kun kukaan kertoi heille miten perusopetuksen valtionosuudet toimivat. Valtionosuusjärjestelmä on niin monimutkainen luonnollisine logaritmeineen, ettei tässä maassa sen laatijoiden lisäksi ole kovin montaa, jotka sitä läpikotaisin ymmärtävät. En itsekään kuulu niin. Silti valtuutetut ympäri maan tekevät päätöksiä rennoin rantein aivan kuin ymmärtäisivät päätöstensä vaikutuksen kunnan talouteen. Todellisuudessa he eivät ymmärrä, eivätkä monet virkamiehetkään ymmärrä, sillä järjestelmä on monimutkaisuudessaan kuin suoraan Kafkan kynästä.

Mutta vihdoin asiaan: kunnissa tulisi kouluverkkopäätöksissä käyttää aina IHMISIIN KOHDISTUVIEN VAIKUTUSTEN ARVIOINTIA (IVA), jolloin eri vaihtoehtoja vertailtaisiin muutenkin kuin niiden välittömän talousvaikutuksen kannalta. Menetelmä on maailmalla käytetty ja entisessä Stakesissa tutkittu. Siinä virkamies tekee yksinkertaisen vertailutaulukon, jossa kunkin päätösvaihtoehdon vaikutukset ihmisiin on arvioitu: ihmisten muuttoliike, liikenteen lisäys/väheneminen, ajankäyttö perheissä, henkilökunnan tarve, kaavoitus jne. ja lopulta myös talousvaikutus. Mutta vain yksi rivi vertailussa on euroja, sillä jokaisella päätöksellä on vaikutusta muuhunkin kuin rahaan. Vain näin voidaan nykytilanteessa saada esille päätösten TODELLISET vaikutukset, ja luottamusmiehille muutakin päätettävää kuin yksi esitys, ota tai jätä.

Esitänkin nyt, että kaikki luottamusmiehet vaatisivat kuntansa virkamiehille IVA-koulutusta. Asian voi hoitaa valtuustoaloitteella tai kuka tahansa kunnan asukas voi tehdä asiasta kuntalaisaloitteen. Omalla seudullani Ammattikorkeakoulu kykenee kouluttamaan virkamiehiä ja luottamusmiehiä menetelmän käyttämisessä. Ja IVA:n lisäksi tulisi ottaa käyttöön Lapsiin Kohdistuvien Vaikutusten Arviointi LAVA ja Sukupuolivaikutusten Arviointi SUVA. Koska maailma on muutakin kuin rahaa!

Kun nuori yhdysvaltalainen uskovainen mies ja maailmaa nähnyt yltiöfeministi perustavat perheen, on kulttuurieroissa työsarkaa. Vuoden seurustelun aikana luimme Raamatun yhdessä kannesta kanteen, väittelimme kiivaasti sekä Raamatun että muun maailman aiheista ja päätimme mennä naimisiin. Uskonratkaisun tekeminen oli vaikeaa, mutta lopulta mahdollista. Syksyllä 1991 tulivat sulhaseni vanhemmat ja sisko Suomeen häihimme. En ollut koskaan aiemmin tavannut heitä, joten jännitin tapaamista kovasti.

Itsellinen nainen

Olimme ajaneet lentokentältä asunnolleni ja aloimme purkaa matkalaukkuja auton takaluukusta. Tartuin toimeen suomalaisen naisen toimeliaisuudella ja luulin mieheni siskon vitsailevan kun hän huomautti, että yleensä hänen miehensä hoitaa matkalaukut. Nauroin, sillä en olisi voinut kuvitella, että ikäiseni nainen kääntyisi asiassa miehen puoleen.

Saman päivän iltapäivänä lähdimme ajamaan kohti Turkua. Tarkoitus oli, että häitä edeltävät päivät viettäisimme äitini talossa. Jo Espoossa matka tyssäsi, kun laina-autostamme loppui polttoaine. Mieheni onnistui ajamaan auton ylös ulosmenoramppia, jonka puoleen väliin auto pysähtyi. Olin häpeissäni ja heti auton pysähdyttyä loikkasin ulos liftaamaan hakeakseni polttoainetta.

Pääsin heti perässä tulevan auton kyydissä bensa-asemalle, joka olikin yllättävän lähellä metsänlampareen takana. Kun olin ostanut kanisterin polttoainetta, juoksin nopeasti metsän läpi ja loikkasin metsästä tielle aivan lähellä autoamme. Sulhaseni perhe seisoi auton vierellä ja katsoi lähestymistäni.

Pyytelin anteeksi viivästystä ja aloin kaataa bensiiniä auton tankkiin, kun tuleva appiukkoni tarjoutui auttamaan. Kiitin avusta mutta selitin, että osaan kyllä kaataa kanisterista ongelmitta. Sulhaseni sisko kysyi minulta ihmetellen, mitä minä näen hänen veljessään. Todistelin hänelle, että hän on ihanin koskaan tapaamani mies.

Häiden jälkeen ja vierailun päätyttyä mieheni kertoi, miten hänen perheensä reagoi tähän episodiin. Olin loikannut ulos autosta ja kadonnut toisen auton matkaan niin nopeasti, ettei kukaan ollut ehtinyt sanoa tai tehdä mitään. Kun hänen vanhempansa tajusivat tilanteen, he suuttuivat sulhaselleni. Hänen olisi pitänyt lähteä bensiiniä hakemaan, eikä istua tyytyväisen näköisenä ratin takana. ”Näinkö me olemme sinut kasvattaneet? Mikä häpeä!” He sättivät sulhastani kun olin poissa ja siksi hänen siskonsa ihmetteli minulle ääneen, mitä ihmeellistä hänessä näen.

Monissa muissakin tilanteissa hän sai syyt niskoilleen, kun minä ehdin toimia ennen häntä. Mieheni kertoi perheensä reaktioista jälkikäteen ja näin opin näkemään asiat toiseltakin kannalta. Suomalaisena naisenahan en nähnyt näissä tilanteissa mitään ihmeellistä. Meillä naisen itsenäisyys koetaan usein niin, että meidän tulee voida ja jaksaa kaikkea. Avun vastaanottaminen toisilta, varsinkin miehiltä, on kuin jonkinlainen heikkouden merkki ja sellaisena tuomittavaa. Nainen ei saisi koskaan tunnistaa ja tunnustaa omaa rajallisuuttaan.

Heikot ja vahvat

Mieheni silmissä toisen ihmisen, sekä naisen että miehen huomioon ottaminen on tärkeää. Toisen ihmisen kunnioittaminen ja auttaminen eivät ole toisiaan poissulkevia ajatuksia. Minulle oli jo varhain tehty selväksi se, että miehet ovat heikompia kuin naiset ja siksi naisten tehtävä on silotella miesten tietä ja suojella heitä elämän kovalta todellisuudelta. Kun naiset ajattelivat miehet heitä heikommiksi, eivät he miehiä kunnioittaneet vaan suhde oli lähinnä kuin aikuisen ja lapsen välinen suhde. Teeskenneltiin, että miehet määräävät, vaikka heitä manipuloimalla saatiin oma tahto läpi.

Minut oli kasvatettu niin, että koti siivotaan silloin, kun miehet eivät ole paikalla, etteivät he häiriintyisi. Lapset hoidetaan eikä miehiltä tule odottaa tai vaatia lastenhoitoa tai lastenkasvatusta ainakaan ennen kuin lapset ovat teini-ikäisiä. Naisen tulee valmistaa ruoka ja siivota astiat, pestä pyykki ja silittää vaatteet ikään kuin siinä sivussa. Nainen on vahva ja jaksaa ja voi, valittamatta.

Nämä olivat isoäitini ja äitini prinsiippejä. Muistan, kuinka kapinoin näitä ajatuksia vastaan. Asiain tila kävi minulle kristallin kirkkaaksi kun kerran noin 11-vuotiaana olin juuri pessyt kotimme keittiön lattian. Oli lauantai - siivouspäivämme. Isoäitimme organisoi meidät tytöt siivoamaan talon perin pohjin joka lauantai.

Tuona lauantaina olin saanut lattian pestyksi juuri ennen lounasaikaa. Heti lopetettuani tulivat isäni ja neljä veljeäni työstä kotiin lounaalle. He marssivat kuraisissa saappaissaan suoraan pöydän ääreen ja istuivat alas. Minulla paloi pinna ja aloin sättiä heitä äänekkäästi. En ehtinyt montaa sanaa sanoa, kun isoäitini tuli ja veti minut käsivarresta makuuhuoneeseen. Siellä hän sanoi minulle painokkaasti, että miehille ei huudeta.

Olin vihainen ja mietin asiaa pitkään. Lopulta päätin, etten haluakaan naiseksi, vaan olisin mieluummin mies. Hehän saivat käyttäytyä, kuten halusivat muista ihmisistä piittaamatta. Päätin myös, etten ikinä tulisi elämään niin kuin isoäitini. Hän hoiti 10-henkisen perheemme koko talouden kuin palkaton taloudenhoitaja, palvellen muita ilman kiitosta.

Kunnioitus ja palvelu

Nyt kun olen itse naimisissa ja viiden lapsen äiti, olen ymmärtänyt, miten arvokasta toisten palveleminen on. Osaan nyt paremmin aavistella sen työn määrää, joka tarvittiin 60-luvulla suurperheen arjen pyörittämiseen. Sekä perheessä että kyläyhteisössämme on ilmeistä, että palveleminen on myös paras tapa johtaa.

Avioliitossa olen tajunnut, kuinka tärkeitä Raamatun opetukset ihmissuhteista ovat. Raamatun mukaan meidän tulee kilpailla toinen toistemme kunnioittamisessa. Tämä on todella vaikeaa kulttuurissa, jossa television komediasarjat opettavat, että toisten kustannuksella naljailu on älykästä ja hauskaa. Kun naiset kokoontuvat yhteen, luisuu puhe usein puolisoiden mollaamiseen tai yleisemmin miesten kummallisuuden käsittelyyn. Lastenohjelmissakin usein mies on se naurettava ja tyhmä osapuoli, jota nainen opastaa ja jolle nainen nauraa.

Pohdimme mieheni kanssa usein sekä Yhdysvaltojen että Suomen eroa ja samalla eroa maailman ja Jumalan valtakunnan välillä. Emme voi muuttaa toinen toisiamme: hänestä ei tule suomalaista, eikä minusta amerikkalaista. Onneksi olemme molemmat Jumalan lapsia. Meidän tehtävämme on elää sovinnossa, kunnioittaa toinen toisiamme ja muita ihmisiä, nähdä Kristus heissä. Meidän tehtävämme on elää niin, että olemme siunaukseksi toisille ja olla valmiita palvelemaan. Ja meidän tehtävämme on olla rehellisiä tarpeinemme. Heikkoudessaan suomalainen supernainen yhtä lailla kuin huomaavainen teksasilainen tarvitsee toisia ihmisiä ja Jumalaa.

Kaupungit ja kunnat usein alentavat esim. tonttien hintoja houkutellakseen asukkaita tai teollisuutta alueelleen. Kunnat myös takaavat hyödyllisiksi arvioimiensa hankkeiden lainoja. Lisäksi kunta voi vuokrata subventoituun hintaan toimitiloja ulkopuoliselle taholle ja jopa antaa niitä esim. yleishyödyllisten yhdistysten käyttöön täysin maksutta. Kaikki nämä ratkaisut ovat ihmisten tekemiä päätöksiä.

Kaupungin tilojen sisäiset vuokrat ovat myös ihmisten määrittelemiä. Pidän tätä taustaa vasten itsestäänselvyytenä, että Salossa ei lähdetä sisäisin vuokrankorotuksin viemään ruokaa lasten suusta. Ei siitäkään huolimatta, että joitain koulukeittiöitä joudutaan remontoimaan. Markkinaehtoisuudelle on jo uhrattu monta tärkeää asiaa tässä maassa, mutta johonkin on raja vedettävä.

Kouluruokailu on Suomessa luotu aikoina, jolloin aivan oikeasti oli pulaa kaikesta. Silloin päättäjät näkivät lapset investointina tulevaisuuteen. Heille haluttiin paremmat olot kuin aiemmalle sukupolvelle. En usko, että nytkään haluamme lapsillemme huonomman kouluruuan kuin mitä itsellämme oli.

Taannoiseen kaupungin strategiaseminaariin tulin itse kahtena aamuna Aijalasta Tuohitun kautta Saloon. Linjan liikennöijä kertoi, että linjan sopimus päättyy toukokuussa tänä vuonna. Muiden matkustajien kanssa keskustellessani ymmärsin, kuinka elintärkeä kulkuyhteys on työ- ja koulumatkoja varten. Pienoisbussissa ei montaa paikkaa ollut tyhjänä kumpanakaan aamuna.

Salossa nyt läänin turvaamat linjat kustantavat vuositasolla noin 175 000 €. Vuoden 2009 aikana lakkaavien vuorojen jatkon turvaaminen maksaisi kaupungille noin 20 000 €. Kyse ei siis ole kovin suurista summista, mutta niiden tuottama hyöty kansalaisille on kiistämättä erittäin suuri. Näillä linjoilla lukiolaiset ja muut opiskelijat pääsevät kouluunsa ja muut töihinsä ja kaupungille asioimaan.

Salon alueella tarvitaan joukkoliikenteen kokonaissuunnitelma, jota myös lausuntokierroksella oleva uusi joukkoliikennelaki edellyttää. Tällaista suunnitelmaa ei kuitenkaan voida potkaista ilmoille muutamassa kuukaudessa. Sen laatiminen vaatii asiaan perehtymistä ja työryhmätyöskentelyä, jotta asian kaikki puolet mahdollisimman hyvin tulisivat huomioon otetuiksi.

Tätä suunnitelmaa valmisteltaessa on kaupungin turvattava kansalaisten kulkuyhteydet ainakin jatkamalla nyt lakkaamassa olevia kuljetuslinjoja. Asian hoitaminen riippuu tahdosta, ei rahasta.

Linjurissa tuli puheeksi se, että tämäkin linja toimii lääninhallituksen tukemana vain tämän kouluvuoden loppuun. Samanlaisia linjoja on lukuisia Salossa: aiemmin lääni tuki niitä, mutta nyt ne ovat Salon sisäistä liikennettä ja siten tyystin kaupungin omissa käsissä. Tähänkään ei ole riittävästi varauduttu, vaikka asia on ollut ennakoitavissa.

Nyt on kaupungin kiireesti tehtävä päätös linjojen hoitamiseksi. Aijalasta kulkevalla linjalla oli molempina aamuina bussi miltei täynnä. Sillä mentiin työhön ja kouluun ja kokouksiin. Miten näiden ihmisten käy, jos bussi ei kulje?

Monista asioista haluaisi lisätietoa virkamiehiltä, mutta toisaalta en haluaisi lisätä heidän jo hurjaa työmääräänsä. Siksi tiedon kaivaminen omin voimin onkin lisääntynyt. Mutta sekin on hyvä: tietoa ei ole koskaan liikaa ja ministeriöihin soitellessa on tullut puheeksi monta muutakin tärkeää asiaa kuin vain se, jonka vuoksi soitti. Kun vielä joku keksisi mistä voi hommata lisätunteja vuorokauteen…